Sain pari päivää sitten
ikäviä uutisia Suomesta. Aamulla aikaisin rakas ukkini nukkui rauhallisesti
ikiuneen. Hän lensi taivaaseen mummin luokse. He olivat 60 vuotta naimisissa,
muutaman vuoden eri todellisuuksissa ja nyt taas yhdessä, ikuisesti.
Kaiken surun keskellä meidän täytyy jatkaa
elämää, muistella, itkeä jos siltä tuntuu ja ennenkaikkea tehdä omasta
elämästämme sellaista, jota vanhempana voi muistella.
Pahalta se kuitenkin
tuntui, olla täällä yli 15 tuhannen kilometrin päässä ukista, kun hän eli
viimeistä päiväänsä. Vaikka ukki on ollut osa koko elämääni, olen kuitenkin
ollut hänen elämässään vain pienenpienen hetken. 15 vuotta ei ole paljoa 99
vuodessa, mutta mehän emme laske vuosia, vaan yhteisiä hetkiä, joita on paljon
paljon enemmän!
 |
| Kuva viime kesältä, kun juhlittiin ripillepääsyäni ja siskoni yo-juhlia Kuopiossa |
Kirjoitan piakkoin pienen muistokirjoituksen ukista tänne blogiin. Tarkistan vain joitain faktoja ennen kuin julkaisen sen.